Listat

Myymme itse valmistamiamme, korkealuokkaisia listoja ja höylättyä lautaa sisustuskäyttöön. Listamme ovat lähes oksattomia ja  ne valmistetaan laadukkaasta, valikoidusta massiivimännystä. Listoja löytyy varastosta puuvalmiina ja useimpia malleja myös valkoiseksi peittomaalattuna.

 

Listat sisustukseen

Listavalikoimastamme löytyy listoja useimpiin käyttötarkoituksiin. Tavallisimmin listoja käytetään viimeistelyyn, ja niitä voikin ajatella kirsikkana kakun päällä. Kattolistat antavat huolitellun yleisilmeen, ja arkiset peitelistatkin voivat olla leveät ja näyttävät – oman maun mukaan. Kattolistojen, jalkalistojen ja peitelistojen lisäksi löytyy erikoislistoja, joiden sisään voi esimerkiksi piilottaa sähköjohtoja.

Valikoimaamme kuuluvat mm.

  • jalkalistat, eli lattialistat
  • kattolistat
  • peitelistat
  • reunalistat
  • johtouralistat
  • höylätyt laudat

 

Listojen koot

Tuotteen nimessä listan koko on ilmaistu millimetreinä, esimerkiksi 15×68. Ensimmäinen luku kertoo listan paksuuden paksuimmasta kohdasta ja toinen luku leveyden reunasta reunaan.

 

Listat tilaustuotteina

Listamalleja on usein mahdollista varioida eri leveyksissä tai paksuuksissa.  Kysy myös mahdollisuutta tehdä lista oman mallin mukaan. Tilaustuotteissa ota yhteyttä myyntiimme!