Lopen Rakennuspuu Oy on vuonna 1974 perustettu perheyritys, ja olemme toimineet osakeyhtiömuotoisena vuodesta 1987 alkaen. Toimintaa on kuitenkin käynnistelty jo 1940-luvulla Mirjan isänisän Pauli Tuomenojan aloittamalla sirkkelisahauksella. Ensimmäiset vuodet yrityksessä työskenteli ainoastaan perheenjäseniä, mutta vuosien saatossa mukaan on tullut enemmän henkilökuntaa. Vuonna 2008 yritys siirtyi kolmannen sukupolven huomaan, kun yrityksen pääosakkaina olleet Tuomenojan veljekset ja muut osakkaat myivät koko osakekannan Tommi Kurjelle ja Mirja Tuomenojalle. Tällä hetkellä yritys työllistää 15 työntekijää mukaanlukien omistajat. Lopen Rakennuspuu Oy:n toimitusjohtajana toimii Tommi Kurki.
Lopella-sisustuspuut ovat tuoteperhe, johon kuuluu katto-ja seinäpaneeleja, saunapaneeleja, listoja ja lattialautoja. Lisäksi tuotamme esikatkottuja aihioita puusepänteollisuudelle sekä kotimaahan että vientiin. Lopen Rakennuspuulla on käytössä rekisteröity tavaramerkki Lopella®.
Lopella -sisustuspuiden tarina
Hankimme käyttämämme mäntypuun PEFC-sertifioiduista suomalaisista metsistä.
Oma työntekijämme Kalle käy katsomassa ja merkkaamassa metsästä valittavat puut. Yhteistyökumppanina voi olla myös kotimainen metsänhoitoyhdistys.
Erikoismännystä maksamme metsänomistajille reilua hintaa.
Sisustuspuumme valmistetaan alusta loppuun saakka Lopen Vojakkalassa omissa tuotantotiloissamme suomalaisella työvoimalla. Ostamalla tuotteitamme tuet paitsi suomalaista työtä, myös maaseudun yrittäjyyttä.
Olemme pieni ja joustava yritys, ja panostamme laatuun, asiantuntemukseen sekä asiakaspalveluun.
https://www.lopella.fi/wp-contentyoutu.be/C0KACXJV9YA?modestbranding=1&showinfo=0
Allaolevat kuvat Jorma Heikkilä